Vuosi on avattu

Sunnuntai 8.3.2020 klo 20:31 - puheenjohtaja Eija Grönholm


Hei kaikki lukijat!

Kerroin juuri eilen Diabetesliiton järjestöpäivillä, että oma ajanlaskuni D-asioissa alkoi aika tarkkaan vuosi sitten. Ei siistä syystä että sairastuin silloin, vaan siksi, että tulin valituksi yhdistyksen uudeksi puheenjohtajaksi. Valinnasta on aika tarkkaan vuosi ja nyt on ensimmäistä kertaa sellainen olo, että olemme antaneet myös jäsenille rahallista vastinetta, tai ainakin mahdollisuuden hyödyntää jäsenyyttä.

Helmikuussa saimme jo positiivisen uutisen liitota, yhdistyksen järjestöavustushakemus oli hyväksytty ja saimme 3000 € toiminnan kehittämiseen ja markkinointiin. Nyt hallituksen tulee viedä hakemuksessa mainitut toimenpiteet käytäntöön.  

Viikko sitten käynnistyi ensimmäinen liikuntaryhmä. Senioriliikuttaja Jari Turunen vetää Katariinan uimalassa tunnin kestoista, kevyttä kuntoliikuntaa. Ryhmä sopii kaikille, joka haluaa liikuttaa itsenään, ei tarvitse olla seniori, pitää vain olla mahdollisuus mennä uimahallille tiistaisin n. klo 13.20. Ryhmään mahtuu vielä muutama mukaan. Kolme viimeistä kertaa liikuntaa harjoitetaan seniorikuntosalin puolella, joka on varattu vain meidän ryhmän käyttöön. Mutta mitä ryhmän jälkeen, jatkuuko ryhmäliikunta? Miksi ei, jos konsepti toimii ja siihen liittyisi mukaan vielä lisää jäseniä. Toki kesää kohti mentäessä voitaisiin siirtyä ulkoliikuntaan. Tästä keskustellaan tämän kokeilukuukauden jälkeen vetäjän ja osallistuneiden kanssa.

Jäsenetuna tarjotaan nyt ensimmäistä kertaa rahallista etua ja sitäkin liikunnan muodossa. Normaalista uimahallin kertamaksusta saa kolmen euron alennuksen ja muihin asiakasryhmiin kuuluvien maksu (kertamaksu 2,5 €) maksertaan yhdistyksen toimesta kokonaan. Tämä etu on nyt määritelty kestäväksi heinäkuun loppuun asti. Hallituksella on vain arvailuja, mitä tämä tulee yhdistykselle maksamaan, mutta väitän, että jokainen euro on kannattava investointi. Pienikin liikunnan lisääminen arjessa lisää meidän hyvinvointia. Kun saamme uimahalleilta tilastoja käynneistä, kertovat ne aikanaan meille sen, innostuiko jäsenemme lisäämään aktiivisuuttaan vesiliikunnalla tai kuntosalilla käymällä. Toivottavasti näin käy!

Jäsenistö sai ensimmäisen jäsenkirjeen muutama viikko sitten. Postitusta helpotti Postin sähköinen palvelu, ei tarvittu enää kirjeiden postitustalkoita, vaan digitalisaatio helpotti tekemistä tässä kohtaa. Hyvä niin, koska totuus on, että perinteisen kirje-tiedottamisen hankaluus on juuri sen aikaa vievä tekeminen eikä sitä voi jättää yhden henkilön kontolle. Tästä syystä monet turvautuvatkin lehti-ilmoitteluun ja verkkomainontaan, koska siinä säästää aikaa. Itse kannatan kotiin kannettua tiedotuslehtistä, koska se tuo toiminnan taas vähän lähemmäksi jokaista jäsentä! Tämäkin kirje tuotti sen, että yhdistyksen myymien diabeteskorujen varasto väheni mukavasti. Toivotaan, että se tuotti myös sen, että kevätkokoukseen tulee useita jäseniämme. Tervetuloa siis Kotkan kaupungitalolle 31.3. vähän ennen kuutta. 

Naistenpäiväterveisin  - eija - 


Kommentoi kirjoitusta


Nimi:*

Kotisivun osoite:

Sähköpostiosoite:

Lähetä tulevat kommentit sähköpostiini